Lääkäriasema Laurilla toimii vastaanottajien lisäksi suomalaisia ja ulkomaalaisia konsultteja. Konsultilta voidaan esimerkiksi kysyä jotain yksittäistä, tarkoin määriteltyä ongelmaa joka kuuluu konsultin suppeaan erikoisosaamiseen. Konsultille potilas ei voi suoraan soittaa, kuten jatkuvasti vastaanottoa pitäville lääkäreillemme.
Mikäli haluat kysyä konsultilta, ota yhteys vastaavaan lääkäriin Lauri Collaniin sähköpostitse lauri.collan@laakariasemalauri.fi tai puhelimitse 045-8056262.
Thorsten Ecke
urologian erikoislääkäri
Ecke on ollut Turussa (TYKS) vaihto-opiskelijana 1999-2000 ja valmistunut lääkäriksi Berliinistä vuonna 2000 ja urologian erikoislääkäriksi 2005. Vuodesta 2012 lähtien hän on toiminut Bad Saarowin sairaalan eturauhassyöpäkeskuksen johtajana. Tämän lisäksi hän on toiminut Charité yliopiston apulaisprofessorina Berliinissä vuodesta 2013. Hän on julkaisun kirjoittajana tai mukana tutkimusryhmässä yhteensä 70 alkuperäisjulkaisussa.
Charitén sairaalakompleksi on nykyään Euroopan suurin yliopistollinen sairaala, joka on perustettu jo vuonna 1710, joten se on myös yksi Euroopan vanhimmista yhä toiminnassa olevista sairaaloista. Sairaalassa on 3 300 vuodepaikkaa, opiskelijoita noin 8 000 ja henkilökuntaa noin 14 000, ja sillä on yli 60 leikkaussalia ja yli miljardin euron vuosivaihto. (lähde: Wikipedia)
Erityisosaamisen alueet
- eturauhassyöpä
- virtsarakkosyöpä
- urologisen syövän seulontatutkimukset
- ikääntyvän miehen tutkimukset ja hoito