Yritys

Lääkäriasema Lauri on perustettu vuonna 2013. Toimintamme lähtökohdat ovat hyvä asiakaspalvelu ja korkealaatuinen hoito kokonaisvaltaisella hoito-otteella. Pidämme tärkeänä myös suomalaista suoraselkäisen rehtiä kustannustehokkuutta. Hoito on vastuuntuntoista, lahjomatonta, rehellistä, riippumatonta ja potilaan aseman huomioonottavaa. Perustuotteemme on erikoislääkärin vastaanotto. Terveyden- ja sairaanhoidossa mahdollisesti tarvittaviin lisätutkimuksiin (kuten esimerkiksi laboratoriotutkimukset, röntgenkuvaukset ja magneettikuvaukset) saa meiltä tarvittaessa lähetteen. Tunnemme alueelliset hoito- ja tutkimusmahdollisuudet niin julkisella sektorilla ja yksityisissä isoissa lääkärikeskuksissa kuin myös yksityisillä fysioterapeuteilla, vuodeosastoilla ja hoivakodeissa. Olemme hoitaneet vuosien aikana tuhansia potilaita ympäri Suomea ja silloin tällöin myös ulkomailta. Tervetuloa!

Vastaanottotilat ovat kodikkaat ja riittävän tilavat esimerkiksi kävelyn arviointia varten.

 

 

Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. seuraavat yritykset ja yhteisöt:


cityterveyslogo

 

 

Suomalaisen työn liiton jäsen 2012-2020